Ruletin historia



Ruletin historia on mielenkiintoinen ja monivaiheinen. Pelin alkuperää ei voida varmuudella määritellä, mutta on varmaa, että rulettia on pelattu Euroopassa jo 1700-luvulla. Sittemmin peli on läpikäynyt lukuisia muutoksia.

Yleisen harhakäsityksen mukaan ranskalainen matemaatikko Blaise Pascal olisi keksinyt ruletin, mutta näin ei kuitenkaan ole. Hänen sykloidikäyrätutkimuksensa julkaistiin aikoinaan ranskaksi nimellä Histoire de la roulette, mutta ruletista ei ole kysymys. Ranskassa sykloidia kutsutaan edelleenkin nimellä ‘roulette’. Blaise Pascal tosin kehitti yhdessä Pierre Fermat’n kanssa nykyaikaisen todennäköisyyslaskennan perusteet, jota myös ruletissakin tarvitaan.

Nykyaikaisen ruletin kehittivät veljekset François ja Louis Blanc Saksassa vuonna 1841. Heidän suuri oivalluksensa oli käyttää rulettipyörässä vain yhtä nollaa siihen asti käytetyn kahden nollan sijaan, sekä asettaa pyörän numerot uuteen, tasapuolisempaan järjestykseen. Ensimmäinen uusi ruletti otettiin käyttöön Bad Homburgin kasinolla, josta se levisi nopeasti muualle ja syrjäytti aiemmat ruletin versiot. Uusi ruletti saavutti lyhyessä ajassa hurjan suosion, eikä vähiten yhden nollan tarjoaman alhaisemman talon edun takia.

Louisin kuoleman jälkeen François muutti Monacoon, jonne hän perusti ruhtinaan pyynnöstä kasinon. Näin yhdessä poikansa kanssa François Blanc alkoi kehittämään Monte Carlosta maailmankuulua ja ylellistä lomanviettopaikkaa, jollaisena mekin sen tunnemme. Ruletti näytteli tärkeää roolia kasinoiden ylellisen ilmapiirin luomisessa ja Euroopan kasinoissa ruletin yläluokkaista imagoa pyritään vaalimaan vielä tänäkin päivänä.

rulettia ennen vanhaanYhdysvalloissa ruletin ei ikinä saavuttanut suuren yleisön suosiota. Tästä voidaan syyttää pitkälti amerikkalaisia kasinopohattoja, joille lyhyen aikavälin voiton maksimoiminen oli tärkeämpää, kuin pelin pitkäjänteinen, mutta varma juurruttaminen sikäläisiin kasinoihin. Amerikkalaiset palasivat käyttämään rulettipyörässä kahta nollaa, mutta jonkin aikaa jopa kolmoisnolla ‘000′ oli käytössä. Talon edun kolminkertaistaminen ei yllättäen saanut amerikkalaisia kasinopelien ystäviä innostumaan, eikä ruletti ottanut tuulta siipiensä alle.

Ruletista muodostui kolme erilaista pääversiota: amerikkalainen, eurooppalainen ja ranskalainen ruletti. Näistä voit lukea tarkemmin tästä: Ruletin säännöt. Erot ovat voittojen todennäköisyyksissä ja säännöissä. Suomessa pelataan yleisesti eurooppalaista rulettia. Rulettia on pelattu Suomessa 1960-luvulta lähtien.rulettipyörä